Tiedote 23.8.2024

Tiedote 23.8.2024

Tervehdys,

Tampa on kasvanut kesästä 2022 Pirkanmaalla kiinteistöpalvelujen tuottajana merkittäväksi yritykseksi. Kiitos siitä teille asiakkaillemme. Tähän saakka olemme olleet osa Tamhockey-konsernia, ja sieltä on tullut tuki ja resurssit kasvaa tähän pisteeseen.

Viime talvena aloimme kuitenkin kartoittaa tilannetta tulevaisuutta ajatellen, ja miettiä keinoja miten turvataan Tampalle tarvittavat kasvuresurssit. Mietinnön lopputuloksena todettiin, että olisi aika etsiä alalta järkevä koti tulevaisuutta ajatellen.

Alan pitkä kokemukseni ja verkostot Suomessa toivat esiin Alltimen, joka monipuolisella konseptilla erottui alan muista toimijoista, antaen liiketoiminnan ja paikallisuuden näkyä toiminnassaan. Neuvottelut alkoivat, ja ne saatiin valmiiksi Tamhockeyn ja Alltimen välillä kesän aikana valmiiksi ja niinpä 22.8.2024 Tampa siirtyi yrityskaupalla osaksi Alltimea.

Tampan toiminta ja ihmiset asiakaspinnassa pysyvät edelleen samana laadukkaana toimintana, josta Tampa tunnetaan, mutta nimi muuttuu syksyn mittaan Alltimeksi.

Yhteistyö Tamhockeyn kanssa jatkuu ja haluankin kiittää Tamhockeytä ja sen taustavoimia tuesta ja panoksesta Tampan kasvuun.

Toivotamme kaikille aurinkoista syyskesää.

Timo Turkkinen

Toimitusjohtaja

Tampereen Talopalvelut Oy

timo.turkkinen@tampa.fi

+358 41 318 3323


Julkaistu 23.8.2024